Edessä työurani suurin muutos

Olen tällä viikolla tehnyt työurani isoimman ratkaisun. Liityn heidän joukkoon, jotka ovat syksyisen tuulenvireen johdattelemana siirtymässä kohti uusia haasteita. Ottaneet uuden suunnan. Heittäytyneet rohkeasti kohti tuntematonta. Jännittää, mutta samalla pelottaa luopua siitä tutusta ja turvallisesta. Viimeiset 1,5 vuotta ovat olleet minulle uudenlaista aikaa, markkinoinnin katsomista "pöydän toiselta puolelta" ja kasvun paikka monessakin asiassa: olen viihtynyt …

Milloin voimme puhua ilman digi-etuliitettä?

Työelämää kuvastaa jatkuva muutos. Digitaalisuus asettaa haasteita niin isoille kuin pienille yrityksille - miten sitä voidaan hyödyntää parhaiten ja miten "Iso D" otetaan haltuun? Missä vaiheessa voimme siirtyä puhumaan asioista ilman digi-etuliitettä ja digitaalisuuden mukana tuomat toimintamallit ovat osa sujuvampaa arkea ja työtä? Karuimmillaan digitaalisuus ajatellaan yksittäisinä toimenpiteitä ilman kokonaiskuvaa, kuten sähköpostina, asiakirjojen “sähköistämisellä” ja …

Kauas on tultu banneriajoista vai onko?

Olen pitkään pohtinut omaa suhdettani työhön ja sen muutokseen, muualta tuleviin odotuksiin ja omiin näkemyksiin. Siirtyessäni konsultoivasta asiantuntijasta pöydän toiselle puolelle, on viimeiset kuukaudet opettaneet taas uskomattoman paljon. Markkinoinnissa on monenlaista osaajaa ja markkinointia voi lähestyä useasta eri näkökulmasta. Jos itse pohdin omaa ammatillista matkaani tähän päivään, sisältää se työtä niin assarina, koordinaattorina, suunnittelijana, asiantuntijana, …

Uuden äärellä: Mistä lähteä liikkeelle markkinoinnissa?

Olen hiljattain siirtynyt uusien haasteiden pariin. Viimeisten viikkojen aikana olen kokenut monenlaisia tunteita: innostusta, uuden oivaltamista ja oppimista mutta yhtä aikaa epävarmuutta oman osaamisen suhteen. Kun on toiminut samassa roolissa useamman vuoden ajan, tulee työnteolle tiettyjä rutiineja vaikka aiemmassa työssäni rooli vaihteli laajasti: asiakasyrityksien markkinoinnin toteuttamisesta valmennuksiin ja konsultointiin. Lisämausteen työssä toi asiantuntijapalveluiden ja oman osaamisen …

Muuttuvan digimaailman pyörteissä

Olen saanut mahdollisuuden osallistua pari kertaa Digital Marketing Festival -tapahtumaan, joka järjestetään vuosittain Tsekeissä. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa ja tuttuun tapaan nopeasti loppuunmyyty. Tapahtuman yhteydessä on mahdollista osallistua työpajoihin ja olen osallistunut edellisinä vuosina mm. Facebook-mainontaan ja Google Tag Manageriin keskittyviin työpajoihin. Digimarkkinointi nyt ja tulevaisuudessa? Itseäni on ilahduttanut se, että hyvin käytännönläheisten …