Alkuvuonna matkustin ystäväni kanssa Kuubaan ja reissun viimeisenä päivänä pohdimme jo tulevaa kesää. Samalla ilmoille heitettiin idea Espanjasta – auton vuokraus, kiertelyä eri paikoissa, lämpöä ja aurinkoa sekä hyvää (ja halpaa) punaviiniä. Tämä idea toteutettiin (kuten yleensä matkailuun liittyvät ideat 🙂 ) ja lennot varattiin jo keväällä. Olen viime aikoina reissannut enimmäkseen ystäväni kanssa kalamiehen ollessa töissä, mutta tähän Espanjan reissuun yllytettiin mukaan ex-kollega ja hänen ystävänsä.
Googlettelimme kohteita yhdessä ja erikseen, erilaisia asuntoja etsien ja lopulta kohteeksi valikoitui Javea. Lentomme oli Alicanteen, josta vuokrasimme auton, jolla voi kätevästi liikkua eri paikkoihin. Tutkimme myös Morairaa yhtenä vaihtoehtona, mutta valitsemamme asunto oli jo varattu. Toisena vaihtoehtona tutkailimme Beridormia, joka kuulosti turhan ”bilehelvetiltä” meidän makuumme. Varasimme siis tukikohdan, jonka ehtona oli, että jotain yöelämää tulisi olla sekä ranta lähettyvillä. Lento Alicanteen oli yöllä, joten päädyimme valitsemaan ensimmäiselle yölle majoituksen lentokentän lähellä olevasta hostellista. Seuraavana aamuna haimme vuokra-auton ja suuntasimme kohti Javeaa.
Perillä meitä odotti talo, joka oli oikeastaan nettisivustolla olevia kuvia huomattavasti parempi. 3 makuuhuonetta, keittiö, olohuone sekä lasitettu oleskelutila sateen sattuessa. Vuokranantaja tosin totesi, että sade on hyvin epätodennäköinen, mutta yhtenä iltana nautimme sateesta ja salamoinnista sisätiloissa. Lisäksi ulkoa löytyi 3 eri ”terassia”: etupihalla, uima-altaalla sekä talon katolla. Erityisesti ilahdutti oma uima-allas, joka oli sopivan kokoinen polskimiseen sekä 1,5 metrin kokoisella vesimeloniuimapatjalla lillumiseen.
Rannalle oli matkaa n. 1 kilometrin verran ja jo asunnon tiedoissa suositeltiin auton käyttöä. Javean keskustaan sekä satamaan oli matkaa jo reilusti pari kilometriä, joten auton käyttö helpotti päivittäisiä reissuja ja kaupassa asiointia.
Olin etukäteen googlettanut paikkoja, jossa ehdottomasti haluan vierailla. Yksi näistä oli Algar Waterfalls. Algarin vesipuistoille oli ajomatkaa noin tunnin verran Javeasta. Koska Espanjassa oli oikeasti kesä, oli paikkaan eksynyt myös muitakin. Viiden euron sisäänpääsymaksulla pääsi pulikoimaan raikkaissa ja viilentävissä vesiputouksissa, mutta täytyy myöntää, että väenpaljous hieman latisti tunnelmaaa. Oli hankala saada vesiputouksista valokuvaa, joka ei olisi täynnä muita kävijöitä.
Reissun aikana vierailimme myös Valenciassa sekä Alicantessa. Näissä tosin kulutimme hieman enemmän aikaa shoppaillen kuin varsinaisesti nähtävyyksiä kiertäen. Suunnittelimme myös pyörien vuokrausta ja autoilua lähialueilla, mutta rento oleskelu uima-altaalla vei usein voiton. Vaikka toiveenamme oli sijainti lähellä rantaa, emme varsinaisesti rantapäiviä viettäneet lyhyitä piipahduksia lukuunottamatta. Rannalta löytyi myös monenlaisia vesiurheiluaktiviteetteja ja kokeilin ensimmäistä kertaa SUP-lautailua. Suppailua täytyy testata kotimaassa uudelleen, koska suurehkon aallokon vuoksi en uskaltanut nousta seisomaan.
Javea itsessään oli positiivinen yllätys. Kohde oli juuri sellainen, jota etukäteen pohdimme – ei liian hiljainen, muttei vastaavasti mikään överibilemesta. Pidän suuresti valkoisista (rauhallisista) hiekkarannoista, mutta täällä rannat olivat pääsääntöisesti kallioista rantaa, johon aiemmin olen törmännyt Kroatiassa. Hiekkarantaa löytyy (Playa del Arenal) ja tätä rantaa ympäröivät ravintolat, rantakatu sekä pienet kaupat. Täällä tulikin vietettyä myös muutama ilta laulaen karaokea sekä innostamalla muita asiakkaita tanssimaan DJ:n musiikin tahtiin.
Seuraavaa matkakohdetta pohdimme ystäväni kanssa jo menolennolla. Unelmissa kohteena olisi New York. Omalla listallani matkahaaveina ovat myös Filippiinit ja Alpit, jonne voisin mennä niin kalamiehen kanssa kesäreissulle tai lumilautailemaan talvella.