Edessä työurani suurin muutos

Olen tällä viikolla tehnyt työurani isoimman ratkaisun. Liityn heidän joukkoon, jotka ovat syksyisen tuulenvireen johdattelemana siirtymässä kohti uusia haasteita. Ottaneet uuden suunnan. Heittäytyneet rohkeasti kohti tuntematonta. Jännittää, mutta samalla pelottaa luopua siitä tutusta ja turvallisesta.

Viimeiset 1,5 vuotta ovat olleet minulle uudenlaista aikaa, markkinoinnin katsomista ”pöydän toiselta puolelta” ja kasvun paikka monessakin asiassa: olen viihtynyt työssäni, ympärilläni osaavat kollegat, mielenkiintoisia projekteja sekä isoja uudistuksia, joita moni markkinoinnin ammattilainen haaveilee pääsevänsä tekemään. Samalla palasin oman toiminimen kautta vanhaan tuttuun, joka muutama vuosi takaperin oli unelmatyö suurine haaveineen, mutta yhtälailla työ, joka toi mukanaan elämäni vaikeimman vuoden. En ole osannut irrottautua entisestä ammatillisesta roolistani vaan otin vastaan muutaman mielenkiintoisen projektin sekä lupauduin pitämään yhden koulutuksen. Noh, päivän aiheena oli se, missä olen kouluttajana parhaimmillani 😊 ja palautteen perusteella päivä oli oikein onnistunut, huolimatta vuoden mittaisesta tauosta kouluttamistyön parissa.

Viime syksynä aloitin myös mentoroinnin ja keskustelimme kuukausittain aktorini kanssa hänen haaveistaan, tulevaisuuden toiveista ja suunnasta. Tämän lisäksi saan vaihtaa näkökulmia sekä ohjata työnhaussa ja ammatti-identiteetin löytämisessä viestinnän osaajaa. Samalla kun sparraan muita heidän tavoitteiden täyttymiseksi, huomaan, että nämä keskustelut ovat jääneet omaan taka-raivoon kolkuttamaan: mitkä ovat minun ammatilliset vahvuudet, heikkoudet, mitä haluan tehdä ammatikseni ja mitä omalta uraltani tavoittelen? Syksyn saapuessa sain valmennettaviltani erinomaisia uutisia. Tavoitteeksi asetettu koulupaikka on nyt totta ja viestinnän ammattilaisella on hallussa uusi työpaikka.

En ole sivutoimista yrittäjyyttäni markkinoinut missään, mutta sana on kiirinyt. Tämä on siirtänyt ajatuksiani takaisin markkinoinnin osa-alueeseen, jossa koen olevani vahvimmillani ja saan luovuuteni kukoistamaan. Olen auttanut oman päätyöni lisäksi muutamia asiakkaita markkinoinnin haasteissa. Pienillä askelilla olemme voineet muuttaa heidän liiketoimintaansa kasvun suuntaan. En ole koskaan kokenut varsinaisesti paloa yrittäjyyttä kohtaan, mutta nyt ajatus kirkastui yhtenä kesäyönä ja suunta tuntuu nyt sopivalta ratkaisulta.

 

Saan nyt kantaa mukanani arvokasta kokemusta, oman ammatillisuuden kasvua markkinoinnin eri osa-alueilta, kuten inbound-markkinoinnin parista ja SaaS-tuotteen markkinoinnista. Olen parhaimmillani isojen kokonaisuuksien parissa, luovien toteutuksien sekä uusien ideoiden ja ratkaisuiden tuottajana. Koen, että sisälläni asuva ammattilainen sopii innostajaksi ja valmentajaksi, markkinoinnin asiantuntijapalveluita tuottavaksi luotettavaksi yhteistyökumppaniksi, jonka osaamisesta ja näkemyksistä saa mahdollisimman moni uutta virtaa omaan tekemiseen

1.9. alkaen tarjoan oman yritykseni kautta digimarkkinoinnin ja sosiaalisen median asiantuntijapalveluita. Kilpailu on kovaa, mutta asiakkaani ovat kokeneet henkilökohtaisen, valmentavalla otteella olevan palvelun tarpeelliseksi ja yhteistyöllä olemme saaneet erinomaisia tuloksia aikaan. Tavoitteenani on auttaa yrityksiä nykyaikaisen markkinoinnin toteuttamisessa: tarjoan strategisia näkemyksiä, markkinoinnin suunnittelun tukemista ja valmentamista markkinoinnin tulokselliseen tekemiseen. Asiantuntija-apuni ja luovat toteutukseni voivat siivittää yrityksen liiketoiminnan ja myynnin nousuun. Edellyttäen, että perusta tekemiselle on kunnossa ja tulokset seurannan perusteella todennettavissa.

Haluankin kiittää tässä vaiheessa myös kaikkia työurani varrella olleita työnantajia, ihania kollegoita ja asiakkaita luottamuksesta ja palautteesta työn jälkeäni kohtaan. Jatkossa luodaan yhdessä suuntaviivoja tulevaisuuden markkinoinnin tekemiselle parhaiden osaajien kanssa. Uudet kotisivuni avautuvat pian ja sieltä löydät ajankohtaiset muutokset ja vinkit digimarkkinoinnin maailmaan.

Let’s Rock 🤟 Jos haluat suunnitella omaa markkinointiasi ja tarvitset apua suunnan löytämiseen, ideointiin & markkinoinnin toteutukseen tai tarvitset kokeneen digimarkkinoinnin ja/tai some-markkinoinnin kouluttajan – ole yhteydessä sähköpostitse (sk.virtanen@gmail.com), LinkedIn-viestillä tai tottahan toki puhelimeen vastaan numerossa 050 438 3350.

 

2 Replies to “Edessä työurani suurin muutos”

    1. Moikka Martti ja kiitos kommentista.

      Mä ehkä kääntäisin niinpäin, että harvemmin löytyy tuotetta mitä ei voisi digitaalisissa kanavissa markkinoida 🙂 Eri asia sitten onko tuote/palvelu sellainen, jonka takana haluaa itse olla (esim. kohtaako yrityksen arvot omien arvojen kanssa). Usein ei uusien kanavien mahdollisuuksia nähdä kun asioita on tehty monta vuotta samalla kaavalla ja monesti uskotaan, että digikanavissa markkinoitavia tuotteita/palveluita varten tarvitsisi olla verkkokauppa. Mahdollisuuksia on monia, niistä lisää sitten uusilla verkkosivuillani syyskuun puolella 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti